Tiina Lintunen
404
Helsinki
Kiitos! Sain ääniä 156, joka on paljon enemmän kuin olisin ikinä uskonut! Olin 28. eniten ääniä saanut Vasemmistoliittolainen Helsingissä (yhteensä ehdokkaita meillä oli 127). Vaalibudjettini oli huikeat 35 euroa, joka oli otettu omasta pussista. Vielä suuri kiitos kaikille äänestäjille ja tukijoilleni!
KUKA OLEN?
Olen 29-vuotias nainen Kontulasta. Perheeseeni kuuluu mies, kissa ja akvaario. Olen sosionomi (AMK) ja diakoni. Teen töitä huumeiden käyttäjien parissa, näkökulmana matala kynnys ja haittojen minimointi. Aikaisempi koulutukseni on lastenohjaaja. Työhistoriani koostuu pääasiallisesti päihdetyöstä, joskin kokemusta on myös vammaisjärjestön järjestösihteerin ja sosiaaliaseman taloudellisen tuen sosiaaliohjaajan töistä.
Olen koko ikäni toiminut erilaisissa järjestöissä. Halu vaikuttaa asioihin on ollut suuri. Maailma voi tulla paremmaksi vain, jos sitä kohden aktiivisesti pyrkii. Olen toiminut aiemmin potilasjärjestössä, opiskelijakunnassa, luonnonsuojelujärjestössä ja partiossa aktiivisesti. Tällä hetkellä toimin työpaikkani alueellisena työsuojeluvaltuutettuna ja partiolippukunnanjohtajana.
Olen pahasuinen ja pahapäinen, mutta hyväntahtoinen. Ohjenuorana elämässä on oikeudenmukaisuus ja heikoimmassa asemassa olevien puolustaminen. Siksi olen mukana kunnallisvaaleissa juuri Vasemmistoliiton ehdokkaana!
